Seepra, maailman urhein pieni hiiru 07.07.09
Seepralla oli ollut pikku masussaan kasvain yli puoli vuotta. Aluksi Seepra sai siihen silloin tällöin antibioottia. Se ei kuitenkaan tepsinyt, joten päätimme, ettei Seepran tarvitse syödä sitä turhaan. Kasvaimesta huolimatta Seepra jaksoi temmeltää veikan kanssa, jyrsiä pahvitalojaan, syödä ja juoda hyvin. Välillä pikkuisen voinnissa oli jyrkkiäkin alamäkiä ja luulimme, että poika olisi jo vietävä eläinlääkärille ja että mitään ei olisi enää tehtävissä. Tulimme töistä kotiin aina pelon vallassa, koska ikinä ei tiennyt, mitä Seepralle oli saattanut meidän poissaollessamme tapahtua. Aina Seepra kuitenkin kipitti katsomaan, mitä herkkuja hän mahdollisesti saisi, kun terraarion kantta vähän raotti ja poikia huhuiltiin. Välillä Seepra voi niin loistavasti (ottaen huomioon, että Seepra ei ole enää mikään nuori vintiö), ettei kasvaimen olemmassaoloa olisi edes muistanut- ellei se olisi isolla koollaan ollut aina muistuttamassa itsestään.
Kun kevät oli vaihtumassa kesään, muuttui Seepran vointi huonompaan suuntaan. Hiirun oikea silmä oli hyvin usein rähmän peitossa ja muurautunut melkein umpeen. Sitä sitten putsailtiin ja hoidettiin, eikä Seepra siitä kovasti nauttinut. Silmä saatiin kuitenkin aina lopulta auki; toisinaan parin minuutin ja toisinaan parinkymmenen minuutin yrittämisen jälkeen. Seepra oli laihtunut puolessa vuodessa huomattavasti ja oli Tiikeriä puolet pienempi- siitäkin huolimatta, että pikkuisella oli valtava ruokahalu. Seepran kasvain oli huomattavan kokoinen ja sen ympäriltä lähti vähän karvaa. Välillä kasvain vuosi ja siihen tarttui puruja, välillä se oli kuiva. Lopulta Seepraa piti puhdistaa päivittäin muualtakin kuin silmästä ja pieni hiiri näytti alapääpesun jälkeen aika reppanalta.
Maanantaina 6.7.2009 aamuyöllä vähän ennen kello yhtä hoidimme vielä Seepran silmää ja laskimme sen takaisin terraarioon lepäämään. Hiiru ei kuitenkaan kipittänyt suoraa päätä pahvilaatikkoonsa vessapapereiden keskelle, vaan jähmettyi keskelle terraariota juuri siihen, mihin se oltiin kädestä laskettu. Yritimme varovaisesti ohjata pikkuista pahvilaatikkoa päin, koska siellä se voisi nukkua rauhassa. Seepra kyyhötti ensin paikoillaan, mutta hyppäsi sitten laatikkoon. Se oli kuitenkin säpsähdellyt kädessä ja vaikutti hyvin oudolta, joten otimme sen uudelleen syliin. Pelkäsimme jo pahinta ja kurkkua kuristi. Pieni rakas otus pääsi syliin ja kaivautui isin kylpytakin hihaan piiloon ja möyri siellä tiensä yhä syvemmälle. Vielä hetken se jaksoi raapia isin käsivarteen isot naarmut ja näytti maailmalle, että minussa on voimaa, näettekö. Sitten pieni hiiru oli vain hiljaa. Kurkkasimme hihansuusta sisälle ja rakkaamme oli lentänyt Sakun ja Rubertin ja kaikkien muiden ihanien otusten luokse parempaan paikkaan.
Seepralla on nyt parempi olla. Sitä on helppo hokea tässä kauheassa ikävässä ja tottahan se on. Tiikeri telmii terraariossa, kesäasunnossa ja sohvalla yhtä hurjasti kuin ennenkin, mutta kai hänkin kaipaa pientä veikkaansa. Tiikeriä on myös kiittäminen, sillä varmasti hänen läsnäolonsa antoi Seepralle voimia jaksaa näinkin pitkälle. Seepra olikin oikea pieni urhea sinnittelijä ja taistelija: harva niin kipeä jaksaa vielä viimeisinä päivinäänkin pölliä kaksi kertaa isomman veikan suusta salaatinpalan ja rohmuta sen suihinsa veikan ihmetellessä vieressä!
07.07.09 klo: 00:26