Gerbiilit.com Sinne ne gerbiilit menneet on

Seepran hampaiden teroitus 10.10.08

Pikku Seepra innostui illalla teroittamaan hampaitaan Vesan sormeen. Kaikki alkoi, kun Seepra oli Vesan kädessä ihmettelemässä ja Rubert vuorostaan oli köllimässä Suvin kädessä. Poikien annettiin nuuhkaista toisiaan noin viiden sentin etäisyydeltä ja Seepra järkyttyi vieraasta hajusta niin paljon, että iski pikku hampaansa Vesan etusormeen. Seeprahan asustaa yhdessä Pikku Tiikerin kanssa ja Rubert taas Saku-veljensä kanssa, eli pojat eivät ole koskaan ole asuneet yhdessä samassa terraariossa, eivätkä ole aiemmin tehneet tuttavuutta. Seepra siis haukkasi sormeen ja riippui siinä ahnaasti kymmenisen sekuntia, kunnes Vesa laski kätensä poikien kesäasuntolaatikkoon ja Seepra suostui viimein päästämään hampaansa irti sormesta. Päästyään laatikkoon Seepra kipitti kiireesti laatikon toiseen päätyyn yhä järkyttyneenä.

Vesan sormi vuosi kunnolla verta ja turposikin huomattavasti. Rubert sen sijaan oli yhä tyytyväisenä Suvin kädessä, eikä ollut tapahtuneesta moksiskaan. Tämä voi johtua siitä, että Rubert on vähän kipeä, eikä jaksa touhottaa liikaa.

Vesan sormi desinfioitiin ja laastaroitiin ja Vesa otti Seepran uudelleen syliin paljain käsin. Seepra ei tuntunut enää edes muistavan koko puremistapahtumaa ja lähinnä ihmetteli sormessa olevaa laastaria.

Kommentoi?