Huh hellettä ja tulehduksia 04.08.10
Ensin oli harvinaisen pitkään kestäneet helteet. Tuuletin oli välillä hyrräämässä poikien terraarion ja Lenan häkin vieressä, jotta heilläkin olisi ollut hieman vilpoisemmat oltavat. Pitkään tuuletinta ei kuitenkaan uskaltanut pitää hurisemassa pikku karvakuonojen luona, ettei kukaan vilustu. Lena siirtyi helteen vuoksi laatikon pahnojen seasta nukkumaan häkin nurkkaan ja Herkku loikoili puumökin päällä mahallaan. Vuorotellen pikkuiset pääsivät myös kädessä olleessaan haistelemaan jääkaapin ovesta viileää ilmaa, jotta heillä ei olisi niin tukalaa lämpimissä oloissa.
Sitten huomasimme, että Uneliaan vasen silmä on vain puoliksi auki ja silmän sisäsyrjällä oli rähmää. Puhdistimme silmää ensi pari päivää, mutta varasimme sen jälkeen varmuuden vuoksi eläinlääkärin. Lääkäriin pääsi myös Unskin veikat. Kengu tuli mukaan vain seuraksi, mutta Herkun nenä oli ollut jo pitkään vähän verinen ja sitä oli puhdisteltu useamman kerran viikossa. Nyt päätettiin näyttää lääkärille Herkun nenää samalla.
Unski ja Herkku ovat yleensä hyvin kilttejä kavereita, mutta liika on heillekin liikaa. Unski ei tykännyt lääkärin vieraasta hajusta ja näykkäsi häntä pari kertaa. Onneksi pikkuinen kuitenkin vähän rauhoittui äidin sylissä ja oli liikkumatta silmätippojen laiton ajan. Tosin liikkumattomuus saattoi johtua ihan puhtaasta järkytyksestäkin, sillä Unski ei liikahtanutkaan, vaan oli tarrautunut käteen tiukalla otteella.
Herkkua lääkäri piti taas ihan vieraissa asennoissa väärinpäin masu kohti kattoa. Lisäksi lääkäri nosti Herkun kantokopasta kissanpentu-otteella, eli niskavilloista, joka oli jo vanhemmista järkyttävää katseltavaa. Ei siis ollut ihme, että Herkku sai tarpeekseen ja puraisi syvät, laastareita vaatineet haavat lääkärin molempiin peukaloihin. Äitiä ja isiä hymyilytti: onpa meillä fiksu poika ja ihan oikein tyhmälle lääkärille, joka käsittelee meidän pikkuhiirua ihan väärin!
Noh, epämukavien tutkimusten jälkeen Unski sai mukaan silmätippoja ja Herkku Terra Poly vet-salvareseptin. Tippoja laitetaan Unskille kolmesti päivässä ja Herkku saa voidetta kahdesti. Lääkkeiden anto on varmasti poikien mielestä ihan yhtä hirveää kuin tuoreessa muistissa oleva lääkärikäyntikin, joten äiti ja isi eivät ole nyt kovin suuressa suosiossa…
04.08.10 klo: 21:22Ruokaelämyksiä 11.07.10
Uneliaasta on vähitellen kehittynyt ennakkoluuloton uusien makujen maistelija. Kun pojat vuosi sitten muuttivat meille, oli jopa pähkinä ja manteli niiden mielestä tosi eksoottisia ja kesti jonkun aikaa, että pojat uskalsivat maistella niitä. Ja vaikka Herkkusuu onkin tämän perheen ahmatti, niin nykyään Unelias on se, joka menee ensimmäisenä maistelemaan uusia ruokatuttavuuksia.
Ennen esimerkiksi puuroista kelpasi vain riisipuuro ja kaikki muut puurot jäivät koskematta. Mutta nyt Unski on mennyt innokkaana haistelemaan ja maistelemaan myös manna- ja kaurapuuroa ja tämä on saanut myös Kengurun kiinnostumaan ja kipittämään Unskin perässä maistelemaan. Vaikka Herkku syö edelleen määrällisesti eniten, niin hän taas ei ole niin puurojen perään. Herkulle maistuvat enemmänkin kunnon siemenseos, Cheerios-murot ja tietysti joskus annettavat herkkupalat, kuten pähkinät, muromysli ja mantelit.
Lena taas on ainoa, joka on juuston perään. Keksimme tarjota Oltermannia Lentulle pari kuukautta sitten ja sitä uppoaisi pikkuisiin poskiin mielettömät määrät. Tähän asti muut eivät ole vielä juustosta innostuneet, joten Lena pitää itselleen Oltermanni-Prinsessa-titteliä.
11.07.10 klo: 00:00Pääsiäislomalaiset 01.04.10
Lena ja kolmoset matkustivat tänään pääsiäislomalle Helsinkiin, jossa he lomailevat viikon verran. Lenttu on jo tottunut automatkaaja ja nuuski maailman tuulia uteliaana takapenkillä häkissään. Pojille autoreissu oli ensimmäinen ja aika jännittävä. Kaikki änkesivät matkakopassaan olevaan ja vessapaperilla vuorattuun kookokseen ja olivat siellä yhtenä mykkyränä lähes koko puolisen tuntia kestäneen matkan ajan. Välillä joku uskaltautui kurkkaamaan kookoksesta, mutta suurimman osan matkasta pikkuiset olivat painautuneina tiukasti toisiinsa.
Poitsut olivat vielä perilläkin hieman epäluuloisia ja pujahtivat heti piiloon matkaterraarioon päästyään. Lenttu taas ei ollut perillä moksiskaan, vaan keräili tyytyväisenä siemeniä ja vessapaperia poskiinsa ja keinui välillä hetkisen myös juoksupyörässään.

Unelias ja Kenguru ihmettelemässä matkaterraariossaan.
Helmikuun saldoa 03.03.10
| WC-rulla | 80 |
| Talousrulla | 16 |
| Kanamunakenno | 18 |
| Muropaketti | 9 |
| Keksipaketti | 50 |
| Pienet laatikot | 32 |
Helmikuussa tuli ainoastaan pieniä laatikoita enemmän kuin tammikuussa. Se tosin kelpasi hyvin Lenalle, sillä pienet laatikot ovat Lenan suosikkeja!
03.03.10 klo: 20:40Video jyrsijän elämästä 31.01.10
Lena tykkää olla sylissä.
Uusia makuja 02.01.10
Lenttu ja Tiksu ovat jo tottuneita banaanin popsijoita ja saavatkin banaania lähes päivittäin, mutta Herkku, Kengu ja Unski tutustuivat banaaniin tänään ensimmäistä kertaa. Yleensä kolmikko tutkii uusia herkkuja epäluuloisena ja tuskin rohkenee edes maistaa mitään heti. Siksi olikin suuri yllätys, että heti kun banaanilautanen laitettiin kolmikon nenän eteen, niin ei mennyt kuin hetki, kun kaikki oli jo hotkittu. Kengu otti ensimmäisen suupalan ja Herkku ja Unski seurasivat perässä ja pian lautanen oli jo tyhjä. Pojat nuolivat banskua vielä senkin jälkeen kädestä ennen kuin hyppelivät takaisin tuhoamaan pahvia ja kaivamaan tunneleitaan.
Muutama päivä sitten pojat saivat myös yöksi lautasen, jossa oli pieniä mandariininpaloja. Aamulla lautanen ammotti tyhjyyttään, joten toivottovasti palat olivat päätyneet poikien masuihin, eikä purujen alle…
02.01.10 klo: 14:23Marraskuun saldoa 03.12.09
| WC-rulla | 190 |
| Talousrulla | 58 |
| Kanamunakenno | 51 |
| Muropaketti | 20 |
| Keksipaketti | 93 |
| Pienet laatikot | 16 |
Marraskuun saldoa katsoessa ei voi kuin ihmetellä miten hyvin pojat (ja Lena) saivat järsittävää. WC-rullia meni kuukauden aikana huimat 190 kpl ja munakennojakin ensimmäisen kerran yli 50 kpl (51). Keksipakettejakin meni melkein 100 kpl!
Voisikin sanoa, että joulu tuli kuukauden etuajassa!
03.12.09 klo: 18:34Lokakuun saldoa 03.11.09
| WC-rulla | 101 |
| Talousrulla | 23 |
| Kanamunakenno | 19 |
| Muropaketti | 16 |
| Keksipaketti | 49 |
| Pienet laatikot | 24 |
Pitkästä aikaa wc-rullia tuli yli 100 kpl! Varsinkin Tiikeri ja pojat tykkäsivät, mutta niin myös Lenakin alkaa pikkuhiljaa tottua wc-rullien järsimiseen.
03.11.09 klo: 20:23Syyskuun saldoa 01.10.09
| WC-rulla | 93 |
| Talousrulla | 27 |
| Kanamunakenno | 46 |
| Muropaketti | 11 |
| Keksipaketti | 40 |
| Pienet laatikot | 14 |
Kananmunakennoja riitti jokaiselle pojalle ja varsinkin Tiikeri kunnostautui silppuamalla yksin yli puolet 46 kanamunakennosta. Lena villiintyi myös jyrsimään kananmunakennoja, jota emme olleet aikaisemmin huomanneetkaan. Kolmikko silppusi paljon wc-rullia ja useasti niiden mielestä kiinnostavampaa oli jyrsiä pienen pientä wc-rullan palaa kuin ihan uutta rullaa.
01.10.09 klo: 18:46Lomamatka ranskalaisittain 17.08.09

“Me oltiin Tiikerin kanssa lomamatkalla taas pitkästä aikaa isoisin luona. Me huristeltiin sinne taas autolla: minä omassa kodissa ja Tiikeri kuljetuskopassa. Äiti oli sanonut isoisille, ettei meille saa antaa tällä kertaa niitä hyviä kurpitsansiemeniä, kun ne muka lihottaa meitä. Mutta saatiin me herneitä. Niitäkin voi hyvin jemmata poskiin. Kumpaankin poskeen mahtuu hyvin yhdet herneet ja siellä niitä voi säilöä monta minuuttia.”

“Oltiin isoisillä neljä yötä ja kerran isoisi joutui kääntämään koko mun häkin nurin kurin, kun se etti mua. Mä olin löytänyt hyvän piilon! Me saatiin äidiltä ja isiltä myös lomamatkan jälkeen tuliaisiksi Parsamaasta (Pariisista toim. huom.) ranskalaisia vessarullia. Ne haisi aika jännälle. Sit saatiin kanssa karviaisia, ne oli huisin hyviä!” — Lena
17.08.09 klo: 21:12
