Lena pieni sylipupu 09.04.11
Rakas Lenamme menehtyi 21.12.2010 eli ihan joulun alla. Tulimme alkuillasta kotiin ja suru oli suuri, kun huomasimme, että pieni suloinen hamsterimme oli lentänyt taivaaseen. Vaikka yritimme ajatella, että hänellä on siellä hyvä olla, tuntui silti kurjalta ja murheelliselta, kun tajusimme, ettemme enää saisi viettää aikaa Lenamme kanssa.
Olihan Lena jo kaksivuotias. Pieneltä söpöläiseltä oli lähtenyt jo aika paljon karvaa lähiaikoina ja näytti kun hän olisi vähän ontunut toista takajalkaansa. Lenasta oli tullut rauhallisempi sylissä ja hän saattoi jopa ottaa kädessä torkut, kun häntä hieroi kevyesti. Juuri se Lenassa muuten olikin ihanaa: hän tykkäsi olla paljon sylissä ja nautti kosketuksesta, kun taas pojan veitikkamme ovat sellaisia vipeltelijöitä, etteivät tahdo kauaa paikoillaan pysyä!
Eli vaikka Lenan poislähtö itkettikin ja tuli lopulta kuitenkin niin äkkiä, niin olemme iloisia, että se tapahtui tuolloin, jolloin olimme itse kotona. 3.1.2011 elämämme mullistui, koska meille syntyi ihana, pieni Wilhard-niminen ihmislapsi ja vietimme luonnollisesti muutaman päivän sairaalassa poissa hiirulaistamme luota. Olisi ollut kamalaa, jos Lena olisi menehtynyt sillä välin. Nyt saimme surra Lenaa rauhassa kotona ja sen jälkeen vuorostaan iloita poikalapsemme syntymää.
09.04.11 klo: 21:06Tiikeri, pieni pörheltäjämme 28.03.10
Tiikeri oli meillä alusta asti. Hän on siis ollut meillä silloin kun meillä oli myös Seepra, Saku ja Rubert ja myös silloin, kun saimme Lenan, Herkun, Kengun ja Uneliaan. Kun saimme kolmoset (eli Herkun, Kengun ja Uneliaan), niin yritimme myös tutustuttaa Tiikeriä niiden kanssa. Tiikeristä olisi tullut kolmosköörille mainio isukkihahmo. Mutta Tiikeri oli siihen hommaan liian kiltti. Kun yksi kolmosista halusi tehdä lähempää tuttavuutta Tiikeriin vetämällä tätä viiksikarvasta, ei Tiikerille tullut mielenkään tehdä samaa tälle.
Kaikki tapahtui kovin nopeasti. Yhtäkkiä ennen niin touhukas ja seuranhakuinen Tiikeri laihtui ja vetäytyi omiin oloihinsa. Olihan pikkuisemme jo yli 3-vuotias, mutta tähän asti hän oli ollut ikäisekseen aina niin pirteä, energinen ja utelias. Nyt Tihulainen kyyhötti pienenä keränä nurkassa ja huomasimme heti, ettei kaikki ollut niin kuin piti.
Tiesimme, ettei Tiikeri jaksaisi enää kauaa ja että hänellä oli paha olla, mutta toivoimme silti, että niin kuin Seepra-velikin, myös Tiikeri voisi nukahtaa viimeiseen uneensa meidän sylimme lämmössä. Heijasimme pikkuista perjantai-illan sylissä ja laitoimme yöksi lämpimän villasukan terraarion perälle, jotta hiirulla ei olisi niin kylmä. Lauantaina 9.1.2010 pieni sinnittelijämme kyyhötti yhä terraariossaan ja veimme Tiikerimme lääkäriin. Rakas hiirulaisemme pääsi viimein Seepra-veikkansa luo hiirujen taivaaseen.
Aikaa on vierähtänyt tammikuusta, jolloin jouduimme hyvästelemään rakkaan Tiikerimme. Ensin Tiikerin poismeno oli niin arka asia, ettei siitä halunnut kirjoittaa ja sitten se taas jotenkin jäi. Tiedämme kuitenkin, että Tiikerillä on nyt hyvä olla. Olemme iloisia ja kiitollisia, että Tiikeri oli ilostuttamassa meitä ja antoi meille mahdollisuuden saada viettää hänen kanssaan monen monta pörhelöistä hetkeä.
28.03.10 klo: 20:38Seepra, maailman urhein pieni hiiru 07.07.09
Seepralla oli ollut pikku masussaan kasvain yli puoli vuotta. Aluksi Seepra sai siihen silloin tällöin antibioottia. Se ei kuitenkaan tepsinyt, joten päätimme, ettei Seepran tarvitse syödä sitä turhaan. Kasvaimesta huolimatta Seepra jaksoi temmeltää veikan kanssa, jyrsiä pahvitalojaan, syödä ja juoda hyvin. Välillä pikkuisen voinnissa oli jyrkkiäkin alamäkiä ja luulimme, että poika olisi jo vietävä eläinlääkärille ja että mitään ei olisi enää tehtävissä. Tulimme töistä kotiin aina pelon vallassa, koska ikinä ei tiennyt, mitä Seepralle oli saattanut meidän poissaollessamme tapahtua. Aina Seepra kuitenkin kipitti katsomaan, mitä herkkuja hän mahdollisesti saisi, kun terraarion kantta vähän raotti ja poikia huhuiltiin. Välillä Seepra voi niin loistavasti (ottaen huomioon, että Seepra ei ole enää mikään nuori vintiö), ettei kasvaimen olemmassaoloa olisi edes muistanut- ellei se olisi isolla koollaan ollut aina muistuttamassa itsestään.
Kun kevät oli vaihtumassa kesään, muuttui Seepran vointi huonompaan suuntaan. Hiirun oikea silmä oli hyvin usein rähmän peitossa ja muurautunut melkein umpeen. Sitä sitten putsailtiin ja hoidettiin, eikä Seepra siitä kovasti nauttinut. Silmä saatiin kuitenkin aina lopulta auki; toisinaan parin minuutin ja toisinaan parinkymmenen minuutin yrittämisen jälkeen. Seepra oli laihtunut puolessa vuodessa huomattavasti ja oli Tiikeriä puolet pienempi- siitäkin huolimatta, että pikkuisella oli valtava ruokahalu. Seepran kasvain oli huomattavan kokoinen ja sen ympäriltä lähti vähän karvaa. Välillä kasvain vuosi ja siihen tarttui puruja, välillä se oli kuiva. Lopulta Seepraa piti puhdistaa päivittäin muualtakin kuin silmästä ja pieni hiiri näytti alapääpesun jälkeen aika reppanalta.
Maanantaina 6.7.2009 aamuyöllä vähän ennen kello yhtä hoidimme vielä Seepran silmää ja laskimme sen takaisin terraarioon lepäämään. Hiiru ei kuitenkaan kipittänyt suoraa päätä pahvilaatikkoonsa vessapapereiden keskelle, vaan jähmettyi keskelle terraariota juuri siihen, mihin se oltiin kädestä laskettu. Yritimme varovaisesti ohjata pikkuista pahvilaatikkoa päin, koska siellä se voisi nukkua rauhassa. Seepra kyyhötti ensin paikoillaan, mutta hyppäsi sitten laatikkoon. Se oli kuitenkin säpsähdellyt kädessä ja vaikutti hyvin oudolta, joten otimme sen uudelleen syliin. Pelkäsimme jo pahinta ja kurkkua kuristi. Pieni rakas otus pääsi syliin ja kaivautui isin kylpytakin hihaan piiloon ja möyri siellä tiensä yhä syvemmälle. Vielä hetken se jaksoi raapia isin käsivarteen isot naarmut ja näytti maailmalle, että minussa on voimaa, näettekö. Sitten pieni hiiru oli vain hiljaa. Kurkkasimme hihansuusta sisälle ja rakkaamme oli lentänyt Sakun ja Rubertin ja kaikkien muiden ihanien otusten luokse parempaan paikkaan.
Seepralla on nyt parempi olla. Sitä on helppo hokea tässä kauheassa ikävässä ja tottahan se on. Tiikeri telmii terraariossa, kesäasunnossa ja sohvalla yhtä hurjasti kuin ennenkin, mutta kai hänkin kaipaa pientä veikkaansa. Tiikeriä on myös kiittäminen, sillä varmasti hänen läsnäolonsa antoi Seepralle voimia jaksaa näinkin pitkälle. Seepra olikin oikea pieni urhea sinnittelijä ja taistelija: harva niin kipeä jaksaa vielä viimeisinä päivinäänkin pölliä kaksi kertaa isomman veikan suusta salaatinpalan ja rohmuta sen suihinsa veikan ihmetellessä vieressä!
07.07.09 klo: 00:26Rubert ja Saku 30.12.08
Tämä juttu on pitänyt kirjoittaa jo jokin aika sitten, mutta olemme aina siirtäneet sitä. Nyt päätimme kuitenkin viimein kirjoittaa siitä, eli Rubertin ja Sakun poismenosta.
Rubertilla oli mahassa kasvain ja veimme Rubertin eläinlääkäriin, jossa saimme antibioottikuurin. Kuuri auttoi, sillä vaikka kasvain pysyikin näkyvissä, niin Rubert söi hyvin ja touhusi veljensä kanssa. Ajan myötä Rubertin vointi kuitenkin heikkeni ja päätimme viedä Rubertin uudelleen eläinlääkäriin. Tosin meinasimme myöhästyä varatulta ajalta, sillä jouduimme odottamaan hetken ennen lähtöä, sillä Rubert halusi syödä vielä yhden viinirypäleen pesässään veikkansa Sakun kanssa.
Eläinlääkäri totesi, että paras ratkaisu on nukuttaa Rubert, sillä kasvain oli edelleen voimissaan ja loppuaika olisi ollut tuskallista Rubertille. Eläinlääkäri siis aloitti Rubertin nukuttamisen, mutta siinä menikin odotettua kauemmin, koska Rubert ei suostunut nukahtamaan ja eläinlääkäri joutui omien sanojensa mukaan turvautumaan ensimmäisen kerran urallaan niin moneen nukutuspiikkiin. Niin Rubert nukkui pois 20. lokakuuta.
Saku oli ihmeissään, kun Rubertia ei enää näkynyt, mutta muuten Saku leikki ja söi normaalisti eikä mitään näkyviä sairauksiakaan ollut. Kuukauden kuluttua Rubertin kuolemasta Saku alkoi aivan yhtäkkiä käyttäytymään oudosti illalla ja veimme Sakun eläinlääkärille heti seuraavana päivänä. Eläinlääkäri sanoi, että Sakulla on hengitystientulehdus ja Saku pitäisi joko lopettaa tai antaa antibioottikuuri ja toivoa, että se auttaa.
Kokeilimme antibioottia Sakulle viinirypäleeseen, mutta Saku tyytyi vain makoilemaan päällämme sohvalla ja etsi jatkuvasti parempaa asentoa. Saku uikutti jatkuvasti ja huomasimme, että sen oli vaikea hengittää. Yöllä 25. marraskuuta Saku sitten kuoli ja pääsi veljensä luo taivaaseen.
30.12.08 klo: 17:27